Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman laadinta, ylläpito ja tiedottaminen perustuvat pelastuslain (379/2011) vaatimukseen. Tässä pelastussuunnitelmassa on selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä;
  2. rakennuksen ja toiminnassa käytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä;
  3. henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi;
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä. (Pelastuslaki 379/2011, 15 §.)

Pelastussuunnitelma on pidettävä ajan tasalla ja siitä on tiedotettava tarvittavalla tavalla asianomaisen rakennuksen tai muun kohteen henkilöille. (Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011, 2 §.)

Pelastuslaissa on myös muita vaatimuksia turvallisuudelle, näistä tärkeimpinä:
Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen;
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin;
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista;
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon. (Pelastuslaki 379/2011, 9 §.)

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto;
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet;
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet;
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus;
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet. (Pelastuslaki 379/2011, 12 §.)

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä;
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa;
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät;
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi. (Pelastuslaki 379/2011, 14 §.)

Kohteen perustiedot

Perustiedot

Kiinteistön nimi Asunto Oy Messeniuksenkatu 7
Kiinteistön osoite Messeniuksenkatu 7
00250 HELSINKI
Asuinhuoneistojen määrä 60
Liikehuoneistojen määrä 3
Toimijoiden määrä 3
Talotyyppi Kerrostalo
Kerrosluku 7
Kiinteistön rakentamisvuosi 1937
Isännöintitoimisto Pääovi Oy
puh. 0970028760
http://www.paaovi.fi
Korttelinumero 513

Organisaatio

Isännöitsijä Timo Ala-Heikkilä
Pääovi Oy
puh. 0468783454
timo.ala-heikkila@paaovi.fi
Hallituksen puheenjohtaja Henrik Ekman
puh. 0405794802
henrik.ekman@kolumbus.fi

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Helsinki.

Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Lämmönjakohuoneessa
Lämmönjakohuone A-portaan kellarissa
Sähköpääkeskus A-portaan kellarissa
Ilmanvaihtokone
Kiinteistönhoito Kotikatu Oy, Etu-Töölö
puh. 0102708750
päivystys 0102708888
Vesiyhtiö HSY Vesi
päivystys 0915613000
https://www.hsy.fi/vesi-ja-viemarit/vesikatkot-ja-hairiot/
Vakuutusyhtiö If
puh. 010191919
http://www.if.fi
Kokoontumispaikka Messeniuksenkatu 7 vastapäätä oleva jalkakäytäväalue
Varakokoontumispaikka Pelastusviranomainen määrittää tarvittaessa
Sähköpääkeskus
Sähköpääkeskus
Sähköpääkeskus
Sähköpääkeskus
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone
Lämmönjakohuone

Kiinteistön tilat

Liikehuoneistot
Sijainti Nimi
Messeniuksenkatu 7 katutaso Lääkäriklinikka Lux
Messeniuksenkatu 7 katutaso Ravintola Messenius
Messeniuksenkatun 7b katutaso Kiropraktikko Nikama Nordic

Vastuunjako

Osapuoli Vastuualue
Isännöinti Vastaa koko kiinteistön isännöistä, huoltosopimusten ja vastaavien asioiden hallinnoinnin hoitaminen, ilmoitettuihin turvallisuus- tai muihin puutteisiin puuttuminen tai sen vastuuttaminen muulle taholle. Isännöitsijä on viranomaisvalvonnan ja muiden vastaavien asioiden yhteyshenkilö ja osallistuu mm. palotarkastuskierroksiin
Kiinteistöhuolto Kiinteistön tekniset järjestelmät ja turvalaitteet, piha-alueen hoito, tarvittavat lumenpudotukset yms. asiat. Huoltomies havannoi kohteella liikkuessaan puutteita ja hoitaa niitä omatoimisesti kuntoon tai ilmoittaa asiasta isännöintiin.
Asukas Asukas vastaa omasta asuinhuoneistostaan ja varastokopistaan sekä omasta irtaimistostaan ja toiminnastaan yhtiössä. Asukkaiden tiloissa olevat, kiinteistön järjestelmät tai kiinteät rakenteet, hoitaa huoltoyhtiö
Normaali tiedonkulku puutteiden osalta: Asukas--- Huoltoyhtiö --- Isännöinti

Asukkaat voivat ilmoittaa turvallisuushuomioista tai muista puutteista huoltoon tai isännöintiin puhelimitse tai sähköpostilla, tarvittavat yhteystiedot löytyvät esimerkiksi tämän suunnitelman "Organisaatio"-luvusta.

Tärkeät puhelinnumerot

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Huoltoyhtiö Kotikatu Oy, Etu-Töölö 0102708750 0102708888
Hissihuolto Pääkaupunkiseudun Hissikeskus Oy 097772599
Huolto
Nimi Puhelinnumero
Palovaroitin: Huoltohenkilö Kotikatu 0102708750

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Turvallisuushenkilöstö

Toimijoiden turvallisuushenkilöt

Yritys Henkilö Yhteystiedot
Kiropraktikko Nikama Nordic
Yhteyshenkilö
puh. 0442420181

Lääkäriklinikka Lux
Yhteyshenkilö
puh. 0442315980

Ravintola Messenius
Yhteyshenkilö
puh. 092414950

Riskit

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.

Kiinteistöön ja henkilöihin kohdistuvat riskiluokat:

  • Tapaturmat
  • Tulipalovaarat
  • Vesivahingot
  • Sairauskohtaukset
  • Säteily- tai kaasuvaara
  • Myrskyvauriot
  • Murrot, ilkivalta yms.

Tapaturmat

Riskit

  • kaatuminen
  • liukastuminen
  • kompastuminen
  • lumen tai jään tippuminen ihmisen tai omaisuuden päälle
  • liikenneonnettomuus
  • korkea pudotus
  • sähköisku
  • viiltohaava
  • ensiapuvälineitä ei ole

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Hallitus on vastuuttanut hiekoituspalvelut, lumen- ja jäänpudotuksen tarpeen seurannan ja lumen luonnin kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Hallitus valvoo toimintaa ja puuttuu aktiivisesti epäkohtiin.
    • Hallitus voi tarvittaessa kieltää omatoimiset lumenpudotukset ja puuttua niihin.
  • Lumen ja jään kerääntymistä katoilla on seurattava talvisin.
    • Vaaranpaikoista tulee ilmoittaa välittömästi kiinteistöhuoltoyhtiölle.
    • Vaaratilanteissa kulku tai pysäköiminen tulee estää lumen tai jään putoamisvaara-alueelle.
  • Piha-alue pidetään siistinä ja kunnossa. Kasvustoa hoidetaan säännöllisesti.
    • Lehdet haravoidaan tarvittaessa.
    • Pensaat ja puskat siistitään liikenneonnettomuuksien estämiseksi.
    • Ajosuunnat ja vieraspaikat merkitään parkkialueelle selkeästi opastein.
    • Talvikunnossapidosta huolehditaan.
  • Läheltä piti -tilanteisiin puututaan viivytyksettä. Läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle ja niiden estämiseksi.
  • Yritysten turvallisuusvastaavat on nimetty.
  • Turvallisuusvastaavat huolehtivat toimipisteensä turvallisuusasioista.
  • Yleisiin ensiapuohjeisiin tulee jokaisen tutustua.

Tulipalovaarat

Riskit

  • oikosulut
  • rikkinäisen sähkölaitteen aiheuttama palo
  • rasva- tai muu palo keittiössä
  • huolimaton tupakointi
  • tuhopoltto
  • lasten leikkien aiheuttama tulipalo
  • sähkölaitteiden päälle unohtuminen
  • lukitsematon jätekatos
  • tavaroiden säilyttäminen kulkukäytävillä
  • tavaroiden säilyttäminen porraskäytävissä
  • palo-ovet auki
  • sammuttimien tarkastus tekemättä
  • ilotulitteet
  • merkkivalokeskuksen huollon puute
  • valvomaton kynttilöiden poltto

Palovaarallisia kohteita ovat muun muassa huoneistojen keittiö, sauna ja varasto, pesula, kuivaushuone, tekniset tilat ja muut vastaavat kiinteistön tilat.

Seuraukset

  • omaisuusvahingot
  • savuvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Suoritetaan vuosittain omatoimiset palotarkastukset kiinteistössä.
  • Poistumisturvallisuudesta on huolehdittava:
    • uloskäytävät tulee olla esteettömiä
    • poistumistieopasteiden mahdollinen asennus
    • jälkivalaisevien kerrosnumeroiden asennus porraskäytävään
    • kellarien kulkuteiden esteettömyyden valvominen
    • aktiivinen puuttuminen epäkohtiin.
  • Palo-osastoinnit tarkistutetaan asiantuntevalla huoltoliikkeellä ja puutteet saatetaan kuntoon.
  • Jokaisen asukkaan on huolehdittava oman palovaroittimen/palovaroittimien toimintakunnosta (yksi palovaroitin jokaista kerroksen 60 neliömetriä kohden). Lisäksi sammutuspeitteiden hankintaa suositellaan jokaiseen keittiöön.
  • Kiinteistössä on palovaroitinjärjestelmä.
  • Kiinteistössä on alkusammutusvälineet.
  • Alkusammutuskalusto tarkastetaan määräysten mukaan.
  • Järjestetään alkusammutusharjoitus.
  • Ylimääräistä palokuormaa ei kasata.
  • Pelastussuunnitelma pidetään ajan tasalla ja siihen perehdytään.
  • Kiinteistössä ei saa säilyttää palavia aineita kellareissa tai ullakoilla. Palavat aineet tulee säilyttää niille tarkoitetussa paikassa.
  • Sähkökorjaukset ja asennukset teetetään TUKES:in rekisteristä löytyvällä ammattilaisella. Urakoitsijalla on oltava riittävät asennusoikeudet ja hänellä on oltava kokemusta vastaavista töistä.
  • Valaistuksen ja yleisen siisteyden kunnossapito kiinteistössä on tärkeää.
    • Tarkastetaan valaistuksen riittävyys ja suoritetaan mahdolliset parannustoimenpiteet.
  • Lisäksi läheltä piti -tilanteisiin tulee puuttua välittömästi, tutkia ja tehdä tarvittavat toimenpiteet vastaavanlaisten tapahtumien varalle.
  • Sähköpääkeskukset on merkitty ja niiden edustoilla ei säilytetä tavaraa.
  • Reitti sähköpääkeskuksille on merkitty opastein.
  • Poistumistiet on merkitty opastein.

Vesivahingot

Riskit

  • tulva
  • rankkasade
  • rakenteiden vesitiiviyden pettäminen
  • rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma
  • pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen
  • ilkivalta
  • putkirikko

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Veden pääsulkujen sijainti on merkitty.
  • Reitti veden pääsululle on merkitty opastein.
  • LVI-työt, -tarkastukset ja -asennukset teetetään vain ammattilaisella.
    • LVI-urakoitsijalla tulee olla riittävät asennusoikeudet ja urakoitsijan täytyy olla toteuttanut vastaavanlaisia töitä aiemmin.
    • LVI-tarkastukset tehdään huolto-ohjelman mukaisesti.
  • Putkistojen kuntoarvio suoritetaan säännöllisesti.
  • Omatoimista muutosrakentamista ja muuta rakentamista tulee valvoa ja rakentamisessa ilmeneviin epäkohtiin tulee puuttua aktiivisesti.
  • Kodinkoneiden valvotun käytön ja kunnossapidon tärkeyden korostaminen.
    • Pesukoneen ja astianpesukoneen suodattimet ja nukkasihti on puhdistettava kerran kuussa.
    • Jääkaapin takaosa on imuroitava kerran kuussa tai vähintään kerran vuodessa. Tässä yhteydessä kannattaa tarkistaa silmämääräisesti jääkaapin kunto myös kompressorin ja valuma-astian osalta.
    • Kaikkien keittiössä käytettävien suurempien kodinkoneiden alle tulee sijoittaa valuma-allas (jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja joskus pesukone), joka helpottaa ja aikaistaa mahdollisen vesivahingon havaitsemista.
  • Katolta ja ränneistä tulee poistaa syksyn lehdet loppusyksystä.
  • Pesulakoneiden ennakoiva huolto. Huollot vuosittain asiantuntevalla liikkeellä.

Rankkasateilla on kellarin poistovesipumppu mennyt epäkuntoon ja A-portaan kellarin lattialle päässyt tulvimaan vettä. Mikäli havaitset vettä kellarin lattialla, niin ilmoita välittömästi huoltoyhtiölle. Kellariin ei saa mennä, koska vettä saattaa olla myös sähköpääkeskuksen lattialla ja voi aiheuttaa sähköiskun vaaran!

Sairauskohtaukset

Riskit

  • sydäninfarkti
  • diabeettinen sokki
  • aivoinfarkti
  • aivoverenvuoto
  • epilepsia
  • pyörtyminen

Seuraukset

  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Avun saannin nopeuden takaaminen kiinteistön alueella.
  • Pelastussuunnitelman liitteenä oleviin ensiapuohjeisiin tutustutaan ja ensiapua harjoitellaan.
  • Ensiaputaitoisten ihmisten kartoittaminen on suositeltavaa
  • Pelastusajoneuvojen pysäköiminen mahdollistetaan ulko-ovien eteen.

Säteily- tai kaasuvaara

Riskit

  • radioaktiivisen aineen tai vaarallisen kaasun joutuminen ympäristöön
  • ydinaseen tai ydinainetta sisältävän aseen räjähdys
  • vaarallisen aineen kuljetusonnettomuus
  • sota
  • onnettomuus ydinvoimalaitoksessa
  • onnettomuus ydinkäyttöisellä aluksella
  • onnettomuus radioaktiivisen jätteen käsittelylaitoksella
  • radioaktiivisten aineiden joutuminen tietämättömien käsiin

Seuraukset

  • säteilysairaudet
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Joditablettien hankkiminen tarpeiden mukaan (2 tabl./henkilö).
  • Kotivaran varastoiminen.
  • Ohjeistuksien laatiminen vaarallisten aineiden onnettomuuksien varalle.
  • Pelastussuunnitelmassa on toimintaohjeet tilanteiden varalle.
  • Toimintaohjeisiin tulee tutustua.

Myrskyvauriot

Riskit

  • erilaiset luonnonilmiöt

Seuraukset

  • sähkökatkot
  • omaisuusvahingot
  • henkilövahingot
  • kuolema

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Kattojen ja rännien tarkastus asiantuntevalla huoltoliikkeellä ja puutteiden korjaukset.
  • Kiinteistön alueella olevien puiden tarkastaminen.
  • Vaarallisten oksien poistaminen.
  • Pihan yleinen kunnossapito.
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskieltoa on noudatettava.
  • Sisälle suojautuessa pysytään kaukana ikkunoista ja lasiovista.
  • Varaudu omatoimisesti pitkäaikaisiinkin sähkökatkoihin esimerkiksi seuraavasti:
    • kotivara
    • valaisin ja paristot
    • kynttilät ja tulentekovälineet
    • paristokäyttöinen radio

Rikollinen toiminta

Riskit

  • asuntomurto
  • kellarimurto
  • graffitit
  • omaisuuden tärvelemiset ja tuhoamiset

Seuraukset

  • omaisuusvahingot

Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt

  • Yleisen siisteyden ja järjestyksen valvominen ja epäkohtiin puuttuminen aktiivisesti.
    • Siisteys ja järjestys ovat osa turvallisuutta.
  • Tarkastetaan valaistuksen riittävyys ja suoritetaan mahdolliset parannustoimenpiteet.
  • Ulko-ovien lukituksien huollot ja mahdollinen kulkua rajoittavien järjestelmien asennus.
  • Varmuuslukkojen, saranatappien, ovisilmien ja varmuusketjujen hankinta keskitetysti.
  • Arvoesineiden merkitseminen ja kuvaaminen.
  • Graffitien ja muiden töhryjen puhdistus viipymättä.

Kiinteistössä käytössä oven avaukseen painonapilla toimiva ovisummeri järjestelmä jolla voidaan avata ovi etänä huoneistosta. Älä avaa ovea mikäli et ole varmistunut tulijan henkilöllisyydestä!

Turvallisuusjärjestelyt

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto Kuvaus
A- ja B- portaiden ulkoiluvälinevarastoissa, ullakoilla ja pesutuvassa Käsisammutin Jauhesammuttimet ullakoilla, A-portaan ulkoiluvälinevarastossa ja pesutuvassa. Vaahtosammutin B-portaan ulkoiluvälinevarastossa.
Käsisammutin
Käsisammutin
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)

Turvalaitteet

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Poistumisopastus
Sijainti Kiinteistön yleiset tilat
Kuvaus Kiinteistössä jälkiheijastavat poistumisopaste kyltit
Poistumisopaste
Poistumisopaste

Paloturvallisuus

Palovaroitin

Palovaroittimien tehtävänä on varoittaa alkavasta tulipalosta. Näin alkavan palon tukahduttaminen, muiden varoittaminen ja pelastautuminen on mahdollista.

Palovaroitin
Sijainti A-B Ullakot, porrashuoneiden ala-aulat, A-portaan kellaritilat, pesutupa ja huoneistot
Kuvaus Yleisissä tiloissa verkkovirtaan liitetyt palovaroittimet.
Paikallinen hälytys = sireenit rappukäytävissä, ei automaattista hälytystä aluehälytyskeskukseen tai huoltoyhtiöön.
Keskuksen sijainti A-portaan kellarissa sähköpääkeskuksessa
Laitteiston malli Verkkovirta
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys
Huoltohenkilö Kotikatu
puh. 0102708750
Palovaroitin
Palovaroitin
Palovaroitinkeskus sähköpääkeskuksessa
Palovaroitinkeskus sähköpääkeskuksessa
Palovaroittimien sireeni porrashuoneessa
Palovaroittimien sireeni porrashuoneessa
Palovaroitin
Sijainti Huoneistot
Kuvaus Huoneistoissa paristokäyttöiset palovaroittimet
Laitteiston malli Paristokäyttöinen
Hälytyksen tyyppi Paikallinen hälytys

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että asuinrakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Poistumisen on voitava tapahtua myös pimeässä, joten kulkureittien on oltava joka hetki esteettöminä. Koska kiinteistössä on 7 kerrosta, pidetään varatienä ikkunaa tai huoneistokohtaista parveketta. Tällöin pelastuslaitos auttaa poistumaan rakennuksesta hätätilanteessa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa. (Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta.)

Uloskäytävien ja niihin johtavien tilojen ovien tulee olla hätätilanteessa helposti sisäpuolelta avattavissa.

Ovi voi olla lukittu esimerkiksi estämään luvatonta tunkeutumista ulkoa sisälle, mutta se on oltava avattavissa sisäpuolelta ilman avainta huoneiston normaalin käytön aikana.

Älä koskaan poistu savuiseen porrashuoneeseen.
Poistumisopaste
Poistumisopaste
Poistumistie
Poistumistie
Poistumistie
Poistumistie
Poistumistie
Poistumistie

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulitöiden vastuuhenkilön antaman tulityöluvan. Tulityöluvalla varmistetaan eri osapuolten toiminta turvallisuuteen ja palosuojeluun liittyvissä asioissa. Tulityötä suorittavalla henkilöllä on aina oltava tulityökortti.

Tulityölupia myöntää isännöitsijätoimisto.

Muut järjestelyt

Hissi

Hissi
Sijainti Porrashuoneet
Huoltoyritys Pääkaupunkiseudun Hissikeskus Oy
Hissit porrashuoneissa
Hissit porrashuoneissa

Portti

Portti
Sijainti Porttikongi sisäpihalle Päivärinnankatu 7:n puolella – As Oy Messeniuksenkadulla on käyttöoikeus kulkuun
Porttikongi sisäpihalle
Porttikongi sisäpihalle

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone
Kuvaus Painovoimainen ilmanvaihto

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Turvallisuusorganisaatio

Toimijoiden turvallisuushenkilöt

Yritys Henkilö Yhteystiedot
Kiropraktikko Nikama Nordic
Yhteyshenkilö
puh. 0442420181

Lääkäriklinikka Lux
Yhteyshenkilö
puh. 0442315980

Ravintola Messenius
Yhteyshenkilö
puh. 092414950

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Soittaessasi hätänumeroon 112 muista mainita ja ohjeistaa tarkasti osoite, sillä taloyhtiön osoitteella Messeniuksenkatu 7A voi helposti tulla sekaannus Päivärinnankatu 7A osoitteen kanssa!

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä mitä on tapahtunut
  • Onko henkilö kaatunut tai pyörtynyt?
  • Onko mahdollisesti silminnäkijöitä, jotka osaisivat kertoa tarkemmin tapahtuneesta?
Tarkista henkilön tila
  • Onko henkilö heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistelemalla?
Tarkista hengitys
  • Jos henkilö ei herää, tarkista hengitys: aseta kämmenselkä potilaan suun eteen ja kokeile tuntuuko ilmaa kulkevan.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat.
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
Tarkkaile potilasta.
  • Jos potilaan tilassa tapahtuu muutoksia ennen pelastuslaitoksen saapumista, ilmoita siitä soittamalla uudelleen hätänumeroon 112, jotta hätäkeskuksessa voidaan tehdä uusi tilannearvio.
Opasta ammattiauttajat nopeasti potilaan luokse
  • Kerro ammattiauttajille mitä on tapahtunut ja mitä on tehty.

Tulipalo

Pelasta
  • Suorita tilannearvio. Pelasta välittömässä vaarassa olevat.
  • Varo hengittämästä savua! Savu on erittäin myrkyllistä ja hengitettynä aiheuttaa menehtymisen erittäin nopeasti.
Varoita
  • Varoita muita rakennuksessa olevia tulipalosta ja uhkaavasta vaarasta.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Hälytä
  • Soita hätänumeroon 112 turvallisesta paikasta.
  • Kerro kuka olet, missä palaa (osoite ja kerros), mikä palaa ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Sammuta
  • Suorita alkusammutus mahdollisuuksien mukaan.
  • Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla se sammutuspeitteellä.
  • Sähkölaitepalossa katkaise laitteen virta, tämän jälkeen voit aloittaa ensisammutuksen.
Rajoita
  • Poista lähellä olevat tulenarat esineet ja syttyvät aineet.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla ikkunat ja asunnon ovi poistuessasi.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle tai järjestä opastus. Esimerkki: yksi henkilö opastaa parkkipaikan reunassa ja toinen rakennuksen vieressä.
Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Messeniuksenkatu 7 vastapäätä oleva jalkakäytäväalue

Varakokoontumispaikka: Pelastusviranomainen määrittää tarvittaessa

Tulipalo – toimintaohjeet, kun turvallinen poistuminen on estynyt

Joskus toisaalla riehuva tulipalo estää turvallisen poistumisen kiinteistöstä. Näissä tapauksissa on viisainta pysytellä savuttomassa tilassa ovet ja muut aukot suljettuina.

Jää asuntoon ja ole rauhallinen.
  • Kerrostaloissa jokainen asunto on tehty omaksi palo-osastokseen, josta palon leviäminen toiseen asuntoon on estetty rakenteellisin toimenpitein.
  • Hyppääminen korkealta johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin, asuntoon jääminen ei.
Mene parvekkeelle tai ikkunan luo ja herätä huomiota
  • huutamalla
  • vilkuttamalla valoja
  • heiluttamalla jotain näkyvää
  • voit myös soittaa numeroon 112 ja kertoa tarkan osoitteen missä olet.
Varaudu tulipalon leviämiseen.
  • Laske varmuuden vuoksi vettä ammeeseen ja lavuaariin.
  • Jos asuntoon alkaa tulla savua ovien raoista, postiluukusta tai ilmanvaihtoventtiileistä, tuuleta raikkaalla ilmalla ja tiivistä vuotokohdat kosteilla tekstiileillä.
  • Jos asunnon ovi alkaa kuumeta, jäähdytä sitä vedellä.
  • Jos liekit lyövät asunnon ikkunoihin, siirrä helposti syttyvät tavarat pois ikkunoiden läheisyydestä.
Noudata viranomaisten antamia ohjeita.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Messeniuksenkatu 7 vastapäätä oleva jalkakäytäväalue

Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön (varakokoontumispaikka).

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman pelastusviranomaisen lupaa.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle
Kokoontumispaikka Messeniuksenkatu 7 vastapäätä oleva jalkakäytäväalue
Kokoontumispaikka Messeniuksenkatu 7 vastapäätä oleva jalkakäytäväalue

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Pelastusviranomainen määrittää tarvittaessa

Ankarissa talviolosuhteissa tai muissa tilanteissa saatetaan tarvita varakokoontumispaikkaa, johon ihmiset ohjataan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Jos tiedät naapurissasi asuvan liikuntarajoitteisia henkilöitä, esimerkiksi invalideja, sokeita tai vanhuksia, pyri hätätilanteessa varmistamaan myös heidän turvallinen poistumisensa. Jos tiedät naapurisi olevan kotona, mutta et voi auttaa häntä poistumaan, ilmoita pelastusviranomaisille tilanteesta heti kun mahdollista.

Toimi yhteistyössä muiden asukkaiden kanssa.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Kuuntele autettavaa.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Kotikatu Oy, Etu-Töölö, puh. 0102708750, päivystys 0102708888
    • isännöitsijälle: Timo Ala-Heikkilä, puh. 0468783454
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Lämmönjakohuoneessa
  • Lämmönjakohuone: A-portaan kellarissa
  • Sähköpääkeskus: A-portaan kellarissa
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Selvitä vesivaaran aiheuttaja.
  • Jos kyseessä on vuoto, pyri tyrehdyttämään se.
  • Pyri estämään veden pääsy rakennukseen
    • säkityksin
    • muovipeitteitä käyttämällä
    • johtamalla vesi poispäin rakennuksesta
  • Hälytä tarvittaessa lisäapua.
Vedenpääsulku lämmönjakohuoneessa
Vedenpääsulku lämmönjakohuoneessa

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia.

Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Varoitus annetaan taajamissa kiinteällä ulkohälytinjärjestelmällä ja taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle.
  • Pysy sisällä.
  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointilaitteet.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta, ettet joutuisi vaaraan matkalla.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki

Lisätietoja vaaran laadusta saat radiosta ja televisiosta. Kaasuvaaraan liittyy tavallisesti seuraavia asioita.

  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä
    • yläkerroksissa on paras suoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
    • pysyttele yläkerroksissa, kunnes vaara on ohi
    • älä mene kellariin.
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
    • paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti. Mitä tiiviimmäksi rakennuksen saat, sitä hitaammin kaasu tunkeutuu sisälle.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa. Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Kiinteistössä on painovoimainen ilmanvaihto, mutta ravintolassa on koneellinen ilmastointi. Ilmastointilaitteen pysäytys koskee ravintolan tiloja!

Säteilyvaara

Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä. Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle
Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja.
Joditabletit
Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Jodeja voi hankkia etukäteen apteekista. Joditabletetteja tulisi olla kiinteistössä 2 per henkilö.
Suojaa ruokasi ja juomavesi
Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.
Ulkona liikkuminen
Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Toiminta sähkökatkon aikana:

  • Tarkista ensin sulakkeet. Jos ne ovat ehjät, selvitä toimivatko naapurisi tai naapuritalojen sähköt.
  • Jos sähköt katkeavat laajemmalta alueelta, on häiriö jo tiedossa ja korjaustoimenpiteet aloitettu. Useimmilla sähköntoimittajilla on nauhoitettu häiriötiedote vikapalvelunumerossa, joka kertoo tiedossa olevan sähkökatkotilanteen alueellasi.
  • Mikäli sähköjen palauduttua sähköt käyttäytyvät oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Näissä tilanteissa katkaise sähkö pääkytkimestä ja soita sähköntoimittajasi vikapäivystykseen.
  • Sähkökatkon jatkuessa pidempään varaudu etenkin talvisaikaan lämpimin vaattein sekä tarvittaessa kotivaran avulla. Kotivaran ohje löytyy liitteistä.

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (Pääkaupunkiseudun Hissikeskus Oy, 097772599)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Sähköpääkeskus A-portaan kellarissa
Sähköpääkeskus A-portaan kellarissa

Väestönsuojelu

Kiinteistössä ei ole omaa väestönsuojaa. Kiinteistö kuuluu yleisen väestönsuojelun piiriin. Pelastustoimi varautuu alueelliseen väestönsuojeluun. Pelastustoimi varautuu toimimaan myös poikkeusoloissa. Keskeisiä tehtäviä ovat uhkien havaitseminen ja niistä varoittaminen, väestön suojaamismahdollisuuksien ylläpito sekä pelastustoiminnasta ja siinä tarvittavista lisäresursseita huolehtiminen. Tavoitteena on mahdollisimman tehokas toiminta poikkeusolojen onnettomuus ja tuhotilanteissa.

Alueen pelastustoimi laatii yhteistyössä alueen kuntien kanssa väestön suojaamista koskevat suunnitelmat. Pelastustoimi huolehtii myös oman organisaationsa valmiudesta väestönsuojelutehtäviin ja omatoimisen varautumisen organisoimisesta poikkeusolojen varalle. Väestönsuojelussa tarvittavat pelastus-, ensiapu-, sairaankuljetus- sekä huoltojärjestelyt perustetaan vasta poikkeusoloissa. Näissä tehtävissä on maan laajuisesti silloin noin 85 000 henkilöä.

Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa. Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää.

Kiinteistön lähin yleinen väestönsuoja on Valpurinpuisto Väestönsuoja ja se sijaitsee osoitteessa:

Kuusitie 12a
00270 Helsinki

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Säilyttäminen kiinteistössä

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen. On helpompi estää tulipalo ennalta kuin sammuttaa se. Siksi pitää tietää, mikä paloja aiheuttaa ja tunnistaa vaaratekijät omasta lähiympäristöstä. Pelastuslaissa on määräykset mm. helposti syttyvien materiaalien ja muiden tavaroiden säilyttämisestä talojen tiloissa. Kemikaalilainsäädännössä on rajoituksia palavien nesteiden ja muiden vaarallisten kemikaalien säilyttämiselle tiloissa, joissa ne voivat aiheuttaa erityisvaaraa. Monet kotonakin säilytettävät aineet kehittävät räjähdysherkkiä kaasuja, jotka syttyvät kipinästä, esimerkiksi valokatkaisimen aiheuttamasta kipinästä - syttymiseen ei siis tarvita edes tulta. Käsittele siksi palovaarallisia aineita aina ohjeiden mukaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Asunnoissa ja autotalleissa niiden säilyttämistä on rajoitettu.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Asuinhuoneistot ja niihin kuuluvat parvekkeet, terassit tai vastaavat tilat
  • Jos säilytys on turvallisuutta vaarantamatta mahdollista, saa säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 25 litraa
    • nestekaasua enintään 25 kilogrammaa
    • ilotulitusvälineet, enintään 5 kg (netto), on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen
  • Muita kuin edellä mainittuja palavia kaasuja ei asuinhuoneistossa saa säilyttää.
  • Asunnoissa tulee välttää tarpeettomien tavaroiden varastointia.
Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät, ullakot, kellarien ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Ullakkovarastot
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa.
  • Nestekaasua ei saa säilyttää ullakkotiloissa.
  • Ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä, kaasupulloja tai muita palavia nesteitä.
  • Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää ullakkotiloissa.
Irtaimistovarastot
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia.
  • Nestekaasua ei saa säilyttää irtaimistovarastoissa.
  • Ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä, kaasupulloja tai muita palavia nesteitä.
  • Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää irtaimistovarastojen asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
  • Ulkona olevat roska-astiat, myös jätekatokset sijoitetaan vähintään kahdeksan metrin etäisyydelle rakennuksesta
Asuinrakennukseen kuuluva erillinen varastotila
  • Voi säilyttää:
    • palavia nesteitä sekä palavia nesteitä tai palavia kaasuja sisältäviä aerosoleja yhteensä enintään 50 litraa
    • nestekaasua enintään 50 kilogrammaa
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii
  • Taloyhtiöllä voi myös olla omia sääntöjä
  • Epäselvissä tapauksissa tulee aina ottaa yhteyttä paikallisen pelastuslaitoksen palotarkastajaan

Liiketilan haltijan velvollisuudet

Tilan haltijan tai toiminnanharjoittajan on mahdollisuuksiensa mukaan valvottava, että työpaikalla noudatetaan tulipalon ja muun onnettomuuden ehkäisemiseksi ja henkilöturvallisuuden varmistamiseksi annettuja säännöksiä ja määräyksiä. On suositeltavaa nimetä turvallisuudesta vastaava henkilö, joka huolehtii turvallisuusasioista ja toimii yhteistyössä kiinteistön vastuuhenkilöiden kanssa.

Tilanhaltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että

  • tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen
  • rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin
  • pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista.

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, kulku- tai poistumisteillä, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Seuraavat varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  • sammutusvälineet
  • palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet
  • poistumisreittien opasteet ja valaistus.

Tilan haltija ja toiminnanharjoittaja vastaavat osaltaan laitteiden kunnosta ja ilmoittavat epäkohdista vastuuhenkilölle.

Tilan haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan

  • ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä
  • varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
  • varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
  • ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi.

Alkusammuttimien käyttöohjeet

Sammuttimet

  • Kierrä sammutinta ylösalaisin ja ravista sammutinta, tämä varmistaa jauheen juoksevuuden.
  • Vedä varmistinsokka irti.
  • Lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Jos olet sisällä lähesty matalana lattianrajassa, tämä parantaa näkyvyyttä.
  • Ota sammuttimen letkun päästä ote ja suuntaa sammutusaine liekkien juureen, älä katko liekkejä.
  • Aloita sammuttaminen edestä ja jatka taaksepäin, tai alhaalta ylöspäin.
  • Sammutusta voi tehostaa edestakaisin suuntautuvalla liikkeellä.
  • Koko palava alue on peitettävä sammutepilveen.
  • Liekkien sammuttua sammuttamisen voi lopettaa.
  • Tarkkaile palanutta kohdetta ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Mikäli kohde syttyy uudelleen, toista sammutus.

Sammutuspeitteet

  • Ota kiinni peitteen nurkista ja suojaa kätesi peitteen sisään.
  • Astu jalalla peitteen päälle, tämä estää liekin tulon kasvoille.
  • Jos olet ulkona, lähesty paloa tuulen suunnasta.
  • Ojenna kädet suoriksi.
  • Levitä peite palon päälle.
  • Pidä peitettä tiiviisti palon päällä ja varmistu, että palo on sammunut.
  • Suojaa itsesi peitteen nostamisen aikana, palo voi syttyä uudelleen.
  • Varmista vielä kerran, että palo on sammunut.

Palovaroitinohje

Palovaroitin on laite, joka havaitsee alkavan palon ja hälyttää voimakkaalla äänellä. Palovaroitin on pakollinen kaikissa asunnoissa, myös kesäasunnoissa. Palovaroitin toimii yleensä paristolla. Se voi saada virtaa myös sähköverkosta. Sähkökatkojen varalta siinä pitää silloin olla myös paristo tai akku. Uusissa asunnoissa, joihin on haettu rakennuslupaa 1.2.2009 jälkeen, pitää olla sähköverkkoon kytketty palovaroitin.

Sijoita palovaroitin kattoon
Palovaroitin sijoitetaan kattoon, koska savu nousee ylös. Jos asunnossa on useita kerroksia, jokaisessa kerroksessa pitää olla oma palovaroitin. Muista myös seuraavat ohjeet, kun sijoitat palovaroittimen:
  • Sijoita palovaroitin kattoon keskelle huonetta sellaiseen paikkaan, johon savu pääsee leviämään esteettä.
  • Asenna palovaroitin vähintään 50 senttimetrin päähän seinästä, nurkasta tai kattopalkista.
  • Älä asenna palovaroitinta lähelle tuuletusikkunaa tai ilmanvaihtokanavaa. Ilmavirtaus voi estää savun pääsyn palovaroittimeen.
  • Älä sijoita palovaroitinta keittiöön tai kosteisiin tai erittäin pölyisiin tiloihin.
  • Noudata palovaroittimen mukana tulevaa asennusohjetta.
Pidä palovaroitin kunnossa ja testaa sen toimintaa kuukausittain
Palovaroitin kerää helposti pölyä, jolloin se voi aiheuttaa virhehälytyksiä. Palovaroitin tulee puhdistaa kerran vuodessa.
Näin pidät palovaroittimen kunnossa
  • Imuroi palovaroitin kevyesti.
  • Pyyhi pölyt palovaroittimen päältä kevyesti kostealla pyyhkeellä. Älä päästä kosteutta palovaroittimen sisälle.
  • Testaa palovaroitin aina puhdistuksen jälkeen painamalla testinapista. Äänimerkki ilmoittaa, että palovaroitin toimii.
  • Testaa palovaroittimen toiminta kerran kuussa painamalla testinapista. Älä käytä testaamiseen palavaa tulitikkua, kynttilää, tupakansytytintä tai vastaavaa.
  • Vaihda tavallinen paristo palovaroittimeen kerran vuodessa.
  • Palovaroitin kannattaa vaihtaa uuteen 5–10 vuoden välein. Vanhaa palovaroitinta ei kannata korjata, vaan on halvempaa ostaa uusi.

Yleiset ohjeet

Sen lisäksi mitä lait, asetukset ja muut sopimukset määräävät, asumisviihtyvyyden turvaamiseksi on lisäksi hyväksyttävä kiinteistökohtaiset järjestyssäännöt sekä yleiset ohjeet.

Kaikkien asukkaiden on käyttäytymisellään otettava huomioon talon muut asukkaat, eikä kukaan saa tarpeettomasti häiritä toisten asumisviihtyvyyttä. Asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat näitä talon järjestyssääntöjä.

Ulko- ja piha-alueet

Ulkoalueiden käytössä on noudatettava siisteyttä eikä nurmikkoa, pihan istutuksia, pihakalusteita tai leikkivälineitä saa vahingoittaa. Ulkoalueilla liikuttaessa tulee käyttää yleisiä kulkuväyliä. Autoilla ajo talojen välisillä kulkuväylillä on sallittua vain lyhytaikaisesti muutto- ym. tavarankuljetustarkoituksessa. Noudata tyhjäkäynnistä säädettyjä rajoituksia myös piha- ja paikoitusalueilla.

Pysäköinti

Taloyhtiössä ei ole kiinteitä pysäköintipaikkoja, pysäköinti tapahtuu kadunvarsipaikoilla

Huoneistot

Huoneistossa sekä kiinteistön alueella on annettava asumisrauha muille asukkaille. Mahdollisista poikkeuksellisen suurista perhejuhlista tms. tulisi tiedottaa naapureille etukäteen.

Parvekkeet

Parveke tulee pitää siistinä ja talvisin lumesta luotuna. Kukka-astiat tulee sijoittaa kaiteen sisäpuolelle. Kukkien kastelu ja parvekkeen pesu juoksevalla vedellä on kielletty. Mattojen tomuttaminen, tupakantumppien tai muiden roskien heittely parvekkeelta ja ikkunoista on ehdottomasti kielletty.

Parvekkeet
Parvekkeet
Tuuletusparvekkeet
Tuuletusparvekkeet

Lemmikkieläimet

Lemmikkieläimet eivät saa häiritä talon muita asukkaita. Eläinten päästäminen yksin huoneiston ulkopuolelle on ehdottomasti kiellettyä. Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet (myös kissat) on pidettävä aina kytkettyinä tai kuljetushäkeissä ja sellaisen valvonnan alaisena, että muiden liikkuminen alueella on häiriötöntä ja turvallista. Koiran ja kissan ulkoiluttajan on pidettävä huolta siitä, ettei eläin likaa tai vahingoita kiinteistön rakennuksia tai ulkoalueita. Lemmikkieläinten jätökset tulee korjata pois. Koiran ja kissan ulkoiluttaminen on ehdottomasti kielletty lasten leikkeihin varatuilla paikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä.

Kotieläinten ulkoiluttaminen sisäpihalla on kielletty!

Jätehuolto

Jäteastioiden ulkopuolelle ei saa jättää jätepusseja, pahvia, huonekaluja, ongelmajätteitä yms. Ongelmajätteet on jokaisen toimitettava niiden keräyspisteisiin, esim. akut, autonrenkaat. Vanhat huonekalut, televisiot ym. tavarat on jokaisen toimitettava itse jäteasemalle.

Jätepiste sisäpihalla
Jätepiste sisäpihalla

Pesula

Pesulan koneilla ei saa pestä, kuivata eikä mankeloida mattoja. Ulkopuolisilta henkilöiltä pesulan käyttö on kielletty. Tutustu koneiden käyttöohjeisiin pesulassa. Kaarituelliset rintaliivit on pestävä ehdottomasti pesupussissa, sillä tukien irtoaminen koneeseen aiheuttaa oikosulun ja rikkoo koneen. Jätä pesula käytön jälkeen siistiin kuntoon. Sellaiseen kuntoon, johon itse haluaisit tulla pesemään mielelläsi pyykkejä.

Käytä pesutuvassa olevaa varauskirjaa pyykinpesukoneen ja kuivaushuoneen varaamiseen.

Pesutupa
Pesutupa

Pyykkihuolto

Pyykit tulee tyhjentää pesukoneesta ja kuivaushuoneesta heti pesu-/kuivausvaiheen päätyttyä, jotta tilat vapautuvat seuraaville käyttäjille. Kuivaushuoneen käyttö on sallittua vain puhtaan pyykin kuivattamiseen. Pyykkien säilyttäminen pesutuvalla ja kuivaushuoneessa on kiellettyä.

Kuivaushuone

Kuivaushuone on tarkoitettu tavanomaisen pyykin kuivaamiseen. Tutustu kuivauslaitteen käyttöohjeisiin. Kuivauslaitteita ei saa käyttää yöllä niiden aiheuttaman melun takia. Kuivaimen välittömään läheisyyteen (0,5 m) ei saa asettaa mitään (PALORISKI)!

Käytä pesutuvassa olevaa varauskirjaa pyykinpesukoneen ja kuivaushuoneen varaamiseen.

Kuivaushuone
Kuivaushuone

Grillaa turvallisesti ohje

  • Pallogrilliä saa käyttää vain pihalla hiekkaovaalissa joka on palamaton alusta
  • Älä käytä grilliä metsäpalovaroituksen aikaan tai tuulisella säällä
  • Sytytysnestettä tai -geeliä käyttäessäsi noudata pakkauksen käyttöohjetta
  • Leimahdusvaaran välttämiseksi anna sytytysnesteen ensin imeytyä hiiliin ja sytytä sitten varovasti tuulen yläpuolelta
  • Älä anna liekkien nousta liian korkeiksi
  • Älä koskaan jätä grilliä valvomatta edes jäähtymään
  • Vie sytytysneste aina mukanasi pois, älä jätä sitä pihalle

Grillihiilet saa kaataa vain ovaalissa olevaan palamattomaan tuhka-astiaan. Vaarattomalta näyttävän tuhkan alla hiilloksen jäähtyminen voi viedä vuorokausia. Älä siis kaada aamulla edellisillan tuhkaa luontoon tai muuhunkaan syttyvään paikkaan.

Avainturvallisuus

Taloyhtiössä ei ole huoneistoihin yleisavainta, jolla päästään poikkeustapauksissa huoneistoihin sisälle. Asukkaita pyydetään toimittamaan taloyhtiön kiinteistöhuollolle huoneiston oven ja kaikkien turvalukkojen vara-avaimet.

Mikäli vara-avaimia ei ole luovutettu taloyhtiön käyttöön huoltoyhtiölle, se voi johtaa korvausvastuuseen, mikäli huoneistoon joudutaan menemään rikkomalla lukkoja tai rakenteita.

Kotivara

Kotivara on osa taloyhtiön asukkaiden omatoimista suojelua. Yllättävistä tilanteista selviää vähemmin harmein, kun kotona on kotivara. Kotivara tarkoittaa, että kotiin hankitaan ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita vähän enemmän. Kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jopa viikoksi. Kotivara on normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kun niitä käytetään. Näin elintarvikkeet pysyvät tuoreina ja tavarat käyttökelpoisina.

Tilanne, että kauppaan ei pääse, voi yllättää monestakin syystä. Yksinasuva voi sairastua, eikä kykene ostoksille tai perheenjäsen sairastuu. Yhteiskunta voi haavoittua; tulee lakko, liikenneyhteydet katkeavat tai laaja sähkökatkos häiritsee arkea. Voi sattua sellainen onnettomuus, että kaupat joudutaan sulkemaan tai ulos ei voi lähteä. Myös jakeluhäiriö voi estää tavaroiden kuljetuksen kauppoihin tai hankinnat kaupasta.

Joka perheellä on omanlaisensa kotivara, joka koostuu tavanomaisista elintarvikkeista. Kotivara voi vaihdella sisällöltään talouden ruokatottumusten mukaan sisältäen muun muassa astioita veden varastoimiseen, lääkkeitä, joditabletit sekä talouskohtaisia välttämättömyystavaroita. Kotivaran tulisi riittää vähintään viikoksi, mieluiten kahdeksi – kotivaraa käytetään ja täydennetään jatkuvasti.

Kotivaraan sisältyvät myös välttämättömyystarvikkeet, joita tulee varata samaksi ajaksi kuin elintarvikkeitakin. Näitä ovat mm. henkilökohtaiset lääkkeet, hygieniatarvikkeet, vaipat, paristokäyttöinen radio, taskulamppu ja paristot.

Kiinteistön toimijoiden tietoja

Kiinteistössä on 3 toimijaa. Alle on kerätty näiden toimijoiden tärkeimmät turvallisuuteen vaikuttavat tiedot.

Kiropraktikko Nikama Nordic

Toimijan yhteyshenkilö

  • Yhteyshenkilö, 0442420181,

Lääkäriklinikka Lux

Toimijan yhteyshenkilö

  • Yhteyshenkilö, 0442315980,

Ravintola Messenius

Toimijan yhteyshenkilö

  • Yhteyshenkilö, 092414950,

Toimijalla on oma pelastussuunnitelma.

Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.